Tervetuloa kantahämäläiseen puutarhaan, joka seitsemän vuotta sitten oli vielä peruskoulun piha! Tekemistä ja puuhaa riittää, mutta vain siksi, että se on kivaa. Päiväkirja myös Instagramissa tunnuksella #karhinkoulun_puutarhuri
perjantai 29. heinäkuuta 2016
Pelastettu kärsämö
29.6.2016
Tässä se ruohonleikkurin kidalta säästynyt siankärsämö nyt kukkii.
Siankärsämöä on kutsuttu myös akantupakaksi. Entisaikoin akat lie sitten käyttäneet kuivattua siankärsämöä sätkän käärimiseen tai piipun täytteeksi. Siitä nimitys.
Lenkkeilyä
28.6.2016
Muuta kuntoliikuntaa ei juuri kesäisin ehdi tehdäkkään, kuin leikata nurmikkoa. Eikä toisaalta jaksakkaan. Useampana päivänä viikossa, yleensä tunnin pari kerrallaan. Yksi sektori tänään, toinen huomenna ja niin edelleen.
Tänään parturoin noin puolet. Mittasin sporttirannekkeella ruohonleikkurin perässä kävelemäni matkan, 6 km 120 m.
Kiinan kullero
27.6.2016
Kesäkullero on vähän tylsä nimi tälle Kiinasta peräisin olevalle kullerolle. Latinan kielisestä nimestä trollius chinensis olisi suomentaja voinut kääntää nimeksi vaikkapa kiinanrölli. Tai jos se kullero sana olisi pakko ollut sisällyttää nimeen, olisi kiinankullerokin ollut kivempi.
Se meidän kotimainen, vaaleamman keltainen kullerohan on oikeasti niittykullero, trollius europaeus. Sen olisi voinut kiinanrölliä myötäillen nimetä eurorölliksi. Kiinankullero olisi puolestaan saanut serkukseen eurokulleron.
Noh, ehkä tyydymme nykyisiin nimiin ja toteamme, ettei nimi kukkaa kaunista, jos ei rumennakkaan
Pataperuna
26.6.2016
Perunat on padassa, mutta ei ihan vielä syömiskunnossa! Minä syön uudet perunat voin ja tillin kera.
Heliotrooppi
26.6.2016
Heliotrooppi on viihtynyt kohtalaisesti sille epäsuotuisassa paikassa katoksessa, joka on talon pohjoispuolella. Katos kyllä sopii sille, mutta ilmansuunta saisi olla joku muu. Aurinko ei paista suoraan kyseiseen kohtaan milloinkaan... Olin vähällä menettää heliotrooppini kuitenkin ihan muista syistä. Taanoinen myrsky kaatoi istutusruukun, jossa se kasvaa. Ruukku kaatui tuulen voimasta ja lähti pyörimään portaita alas. Heliotrooppi multineen irtosi ruukusta. Oli tuuria, kun runko ei katkennut; irtosi lehtiä, pari kukintoa ja pikku oksa vain.
Kärhö
25.6.2016
Toukokuussa (päiväkirjaa selaamalla ilmenee, että 5.5.) istutettu tarjouskärhö on kiivennyt nuoren koivun runkoa jo toista metriä. Taimiruukussa oli merkintä clematis mix, eli laji ja väri olivat ylläri. Tuommoinen pinkki hempukka siitä kehkeytyi.
Tähtiä puutarhassa
23.6.2016
Keskikesän valoisassa hämärässä tuikkivat keltaiset, tähden muotoiset kukinnot, jotka kuuluvat siperianmaksaruoholle. Ilmiö ei ole tavanomainen, sillä tuskin koskaan niitä näkee ennen juhannusta kukassa. Kesä kulkee muutenkin nopeasti, tänä vuonna se tekee ME:tä!
Tavallinen mutta nätti
22.6.2016
Vitsit kun oli niin nätit, nupulliset siankärsömöt nurmikolla, että en mitenkään raaskinut ajaa niitä ruohonleikkurilla alas! Viikko sitten ajoin viimeksi, siinä ajassa ovat kasvaneet.
Angervo
22.6.2016
Kuinka osuva nimi perhosangervolla onkaan! Hennot, ilmavat kukat tuovat mieleen lauman pieniä, valkoisia perhosia.
Perhosangervon kauneus paljastuu vasta vanhempana, kun perenna on kasvanut kokoa. Pienten kukkien teho perustuu joukkovoimaan.
Olen suhteellisen nihilisti käyttämään rahaa uusiin taimihankintoihin. Yleensä ostan yhden taimen tai korkeintaan kaksi samaa (jos ovat tarjouksessa) ajatuksella, että kyllä se/ne siitä kasvavat. Ja niinhän nuo tietysti tekevät. Perhosangervolta meni siihen kuusi vuotta. Onko se paljon vai vähän? Suhteellista, sillä istutushetkellä se oli paljon, tänään vähän.
Odotettu
19.6.2016
Siinä ne nyt ovat! Viime vuonna istutettu pioni on tuottanut kolme nuppua! Jos nämä tästä kukiksi asti kehittyvät, luultavammin puutarhurin kännykkä täyttyy hyvin pitkälti pionin kukista; makroa, panoraamaa ja laajakuvaa!
Kaunis heinä
19.6.2016
Tämän kukkapenkkiomituisuuden, muutoin melko tuki tavallisen suolaheinän oikea nimi on hierakka. Kukkapenkissäni on osio suolaheinälle, sillä minusta se on varsin kaunis. Pidän kaikenlaisista heinistä muutenkin. Se on ironista, sillä minulla on heinäallergia. Timotei on pahin.
Lupiini
18.6.2016
Viheliäisyydestään huolimatta lupiini on kaunis. Kukinta alkaakin jo olla kohta ohi. Tapahtuiko se tänä vuonna nopeammin kuin aikaisemmin vai enkö muuten vain huomannut?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)